Toinen blogi

http://artscraftssooli.blogspot.fi/

Tämä blogi on mun koulutöihin, sekä muihin töihin liittyvä.

Begin The End

Placebo- Begin The End

Olimme siis Puerto Ricossa, Kanarialla tuossa pari viikkoa sitten matkalla.

Se oli kyllä sellainen loma isolla ällällä!

Tuntui pitkän aikaan tosi hankalalta olla takaisin Suomessa, kun täällä ei aurinko paistakkaan, eikä voi vaan olla ja mennä, koska velvollisuudet taas kutsuivat.

       Olen ollut jo jonkun aikaa hieman epäileväinen valmismatkoihin turisti kohteisiin, mutta eihän se nyt niin paha ollutkaan. Tänä päivänä, kun matkustaminen on niin helppoa, on vaikeaa löytää paikkaan jossa turisteja ei olisi. Mutta eipä niitä hirveästi kuitenkaan tuolla ollut. Ainakaan suomalaisia, joka oli onni.

       Loma oli  minulle niin tarpeellinen (näköjään), että sitä tulisi tehdä hieman useamminkin. Lähteä pois ja katsoa elämää ulkopuolelta. Rentoutua ja jättää kaikki tuttu, edes viikoksi. 

Matkalla ympärilläni oli perhettä ja ystävä, eli ei ollut niin paljoa ihmisiä, joita kaivata Suomesta. Joten sai vain aivot heitettyä narikkaan. 

        Nyt kun olemme olleet reilun viikon taas Suomessa olen huomannut, että olen jättänyt vanhan -sen negatiivisen osion itsestäni Puerto Ricoon. En nyt välttämättä halua kertoa jokaista yksityiskohtaa. Mutta ennen lomaa olin melko paljon taas hukassa itseni kanssa, kun olin niin sotkeutunut oman elämäni- ja oman ajatusmaailmani aiheuttamiin solmuihin. Tavallaan jätin Pumban sanoin "takamukseni menneeseen".

Tein sen aivan huomaamatta. En tarkoituksella. 

     Ongelmani olikin ennen lomaa se, etten osannut mennä elämässäni eteenpäin, ilman asioiden puimista ja puntarointia; "mikä olisi järkevintä", "mistä ei koituisi loppupeleissä niin paljoa harmia".

Mutta Puerto Ricossa elämä oli hetkessä elämistä. Elimme kuin jokainen päivä olisi ollut viimeinen, koska olihan päivämme lomalla lasketut. 

      Onnekseni olen saanut tuotua sitä ajatusmaailmaa mukanani Suomeenkin. Melkein ensitöikseni, kun Suomeen pääsimme ja heräsin aamulla; aloin etsimään minulle ja Juhalle yhteistä kotia. Muutto on ollut koko syksyn jo aiheena, mutta olen pelännyt sitä ja jänistänyt. Se on aiheuttanut myös suurta ahdistustakin, joka on heijastunut kaikille osa-alueille elämässäni. Mutta nyt.. En jaksa miettiä sitä, tapahtuuko joku nopeasti. Tapahtuuko se hätiköidysti.  En jaksa enään sairastaa asioita etukäteen. 

       Ihmisen elämä on tiivistetysti sarja tapahtumia, jotka aiheuttavat tunteita. Tai sarja tunteita, joista seuraa erilaisia tapahtumia. Yritin hillitä elämäni tapahtumia pitkään, jotta niitä yllättäviä tunteita ei tulisi. Mutta nyt kysyn itseltäni: miksi enää tekisin niin? Tai ylipäätään.. Miksi olen koskaan tehnyt niin? Nyt minulla on halua nähdä mitä elämä tuo tullessaan. Negatiiviset ja positiiviset. Mutta himmaamalla elämän kulkua, en saisi kokea sitä kaikkea mitä vastaan voi tulla. 

       Olen pitänyt itseäni jo kolmisen vuotta hyvänä tunteiden käsittelijänä, rakentavasti ajattelijana. Mutta paskat. 

Miksi olisin siinä hyvä, jos olen vain juossut karkuun tapahtumia, joissa tunteita tulisi esille? Näin ollen.. Saimme keskiviikkona tietää, että yhteiseen kotiimme muutto olisi mahdollinen. Pääsemme siis isompaan ja ihanaan asuntoon. Enkä voisi olla tyytyväisempi elämäni tilanteeseen. 

Olen oppinut nauttimaan eteenpäin menemisestä.

Se siitä. Lopuksi saatte kuvia

Juhan ottama 

Juhan ottama

Juhan ottama

Ja niin, ehkä loppuun voisin kertoa Puerto Ricosta, että se oli mielestäni mahtavan hieno paikka!

Ollaan aiemmin oltu perheen kanssa Bahia Felizissä, niin oli Puerto Ricossa kyllä enemmän näkemistä, eikä siellä tuullut läheskään niin paljoa kuin Bahia Felizissä. Sääkin oli siellä oivallinen. Yhtenä aamuna vähän jyris ukkonen ja ripsutteli sadetta, mutta se kierti kyllä sitten meren yli ja vuoren takaa ohi Puerto Ricon.

    Halpaa siellä oli, ihmiset oli perus mukavia ja miehet rakastaa kaikkia. 

Ruoka oli maittavaa, mutta meidän kaikkien suosikiks tais jäädä ravintola Bubbles (vai Bubble?). Siellä asiakaspalvelu oli hyvää, ei kuitenkaan liian tungettelevaa ja kaikkien suut tais sulaa siitä ruo'asta! 

Puerto Rico oli myös siitä ihana, että kun meidän hotelli Miriam, oli siellä vuoren ylimpänä niin sieltä näki koko Puerto Ricon! Ja näkymä oli aina ihan yhtä mahtava, koska se kaupunki näytti niin hienolta ja niin erilaiselta aina yöllä ja päivällä. Siihen ei kyllästynyt kyllä yhtään.  MMM-M!

Onni ja tyyneys

Mulla oli aivan mahtava syysloma!  
Se kattasi kaiken miellyttävän mitä elämästäni voi löytyä.
Perheen, ystävät, kullan, musiikin, irrottelun ja hauskanpidon. 
Lisäksi tietenkin rentoutumista ja unta.

Me oltiin Juhan kanssa kahdestaan Kangasniemellä

Kavereita tuli mun luo perjantaina

Oltiin Freetimessä NEØVin keikalla, josta tykkään ihan sairaan paljon!
Uhkailin Facebookissa irrottelevani kerrankin.. Ja niin tein!

Voiko parempaa olla, kuin musiikki jota rakastaa?
Musiikki, joka menee suoraan sydämeen, sieluun ja syvälle.
  Entä, kun rakastamasi musiikki on nenäsi edessä, ruumiillistuneena?
Sinulla on rakkaat ihmiset ympärilläsi, pieni humala tila pitkän ajan jälkeen.
Se liikuttaa.
  Olin kuin näkymätön, olin niin kevyt ja huomaamaton.
Hymyilin, nauroin ja itkin. 
Olin niin onnellinen.
Niin tyytyväinen.
Niin myyty.
En voinut kuin pitää silmiä kiinni, pitää kullastani kiinni.
Halata ystäviä, jotka huomasivat onneni.
Keinua hiljaa ja tyynesti musiikin tahtiin.
En tiedä onnellisempaa hetkeä tähän astisessa elämässäni.
Se oli puhdasta onnea ja hyvää oloa.
   Ja kuinka pieni ja vaatimaton asia onnen minulle antoi.
Ei onnea tarvitse etsiä kaukaa tai tuntemattomasta.
Onni on tässä ja nyt.
Kunhan vain opimme tuntemaan läsnäolomme tässä maailmassa, tässä elämässä.
Tässä yhdessä ja ainoassa. 

Onni, sinä vaatimaton hölmö.

Lisäks kuvia, jotka löytyy tuon tapahtuman FB sivulta.
Mä menin fiilistelee itekseni eturiviin The Scenesiä.
 Jonka video löytyy ylhäältä.

Haha!
Jotkut näistä on kyl aika järkyttäviä, mutta molemmat ihan fiiliksissä. 

Ja vielä lauantainakin päästiin äitin viemänä J. Karjalaisen keikalle, joka on myöskin aina vaan niin hyvä !

Eikä tässä elämän hehkutukset lopu, kun 31.10. Minä, mun veli, Juha, veljentyttöystävä ja kaveri  lähdetään viikoks Puerto Ricoon! 

                                                              On niin hassua kuinka elämä on niin aaltoilevaa. 

Välistä tuntuu ettei mitään tapahdu ja kaikki menee päin helvettiä. Mutta sitten taas.. Kuin U-käännöksestä kaikki on hyvin.  

Anteeks.. Tää on varmaan aivan älyttömän sekava !

Oli vaan niin paljon asiaa kaikenlaisista asioista ja tapahtumistä, että ne on tässä.. Miten sattuu. 

Hillitymmin ensikerralla.

Ajattelematon

Muutoksen tuntee

Pään sisään menemisen.

Keskittyminen, tunteet, paino, pysähtyminen.

Kävin keskustelemassa ja tulen saamaan apua. 

Helpotus, kun tietää ettei tarvii enään miettiä asioita yksin. 

Olen opetellut olemaan turhia miettimättä. 

Olen pystynytkin siihen jo parin päivän ajan aika hyvin. 

Eikä mun oo enään niin paha olla.

Jostain syystä jotkut ihmiset, liian kova ääni, liian nopea rytmi ja liian kirkkaat valot 

saa kuitenkin jonkinlaisen kauhun aikaan. 

Tekisi mieli vain juosta karkuun. 

Mutta opettelen sietämään kaiken.

Pienoisia ostoksia

Kolmas camo takki, jonka sain Juhalta, kun se oli sille pieni! jee !

Ostin kirpparilta uuden kirjan, taas vaiheeks..

Ja kirpparilta uusi taulu! 

Plus että piti taas vähän vaaleentaa hiusta.
Mikä virhe olikaan värjätä ne tummat..

Onneksi alkoi syysloma, pääsee vain olemaan.

Flunssan kourissa kylläkin, joten ei ole vielä tullut mitään ihmeitä tehtyä.

Eilen käytiin ajelemassa kaverin kyydillä kattoon iskän uutta mökkiä.

Muutenpa tässä onkin sitten ollut vaan vuoteen omana.

   Ilahduttavaa kuitenkin, jos jaksaisi loman jälkeen vielä muutamisen viikkoa koulua

niin pääsisi tekemään viikon mittaisen ulkomaan reissun!

Pitkästä aikaa! 

  Mun ja Juhan oli tarkoitus lähteä kahestaan tässä joskus matkalle, mutta sitten kaveri ilmoitti että on lähdössä Marraskuun alussa matkalle yksin tai että joku tulee mukaan. 

   No nyt sitten ollaan katseltu matkoja, että minä, Juha, mun veli ja sen tyttöystävä lähdetään mukaan matkaan!

Toisaalta se tuntuu vähän jännittävältä.. Mutta kivaa siitä tulee!

  Pääsee vähän muualle, kun voi olla etten sitten pääse moneen vuoteen matkustelemaan.

Sitten alkaa vain kovatyö ja keskittyminen itteen ja kouluun!

Plah..

Life is like riding a bicycle

    Tänään kun kävelin veljeltäni kotiin, näin kaupan ikkunassa taulun, jossa oli ylläoleva teksti.

Jäin lukemaan tekstiä uudelleen ja uudelleen, koska en kyennyt ymmärtämään sen sanomaa.

Tai lähinnä.. En pystynyt yhdistämään tuota tekstiä itseeni.

   Pysyäksesi tasapainossa, sinun pitäisi pysyä liikkeessä; mennä eteenpäin.. 

Mennä, mennä, mennä.. Mennä.

Juuri vääränlainen ohje minun makuuni. Vastakohta sille, minkä ohjeen olen itse itselleni antanut. 

Joka on saanut minut jaksamaan ja pysymään kasassa.

Tuo ohje on ollut pysähtyminen. 

    Jatkoin matkaani kotia kohti. Mietin edelleenkin tuota taulua ja omaa ohjettani.

Ajattelin, että olenkohan minä sittenkin antanut itselleni väärät ohjeet?

Eihän elämää voi elää pysymällä paikallaan. 

Eihän elämää ja maailmaa voi pelätä.

    Kumoan väitteeni, kumoan ohjeeni.

Ainakin puoliksi.

Nyt ohje itselleni voisi olla:

Mene eteenpäin. 

Näe ja koe maailma - elämä,

mutta pysähdy aina välillä 

ja kysy itseltäsi "mitä minulle kuuluu?"

Mekko H&M, 5€

Tekemäni reppuni valmistui ! 

Ja voi, mitä minä taas tein. 

Ps.
Aloitettiin torstaina Lihaton Lokakuu.. Perjantaina jo syötiin kanaa. Ei menny aivan putkeen.
Eilen tuli kavereita Pieksämäeltä saakka Jyväskylään ja mentiin niiden Omppu huoneeseen maistelemaan olutta ja  viiniä.
Jonka jälkeen tunnusteltiin räppi piittejä Rentukan Ghetto Partyilla. 
Ei, ei se räppi ihan iske. 
Mutta ihmiset on ihania ja kivoja.

Joen varjot

Tuntuu hankalalta.

Uskomattomalta.

Tourujoen rannalla, valojen kaupunki.

Epätodellinen maailma;

Henkinen epätodellisuus keskellä 

epätodellista maailmaa.

Ääniä, valoja, ihmisiä.

Haluaisin nauttia. Yritänkin.

Kaikki tämä kauneus itkettää.

Ja pelottaa.

Kuva: Juha

Kuva: Juha

Kuva: Juha

Wasting my young years

Keskiviikko:

Haluaisin joskus vain elää. 
Elää ilman, että asioita pitäisi miettiä.
Ilman, että etsisin jokaiselle asialle syyn.
Ilman, että mietin mistä mikäkin johtuu.
  Haluaisin vain rentoutua.
Tuntea oloni tyyneksi, kevyeksi ja normaaliksi.
Haluaisin olla vain ruumis, joka hengittää,
saa energiansa ruoasta ja unesta. 
Raajat vain liikkuisi.
  Elää ilman ajatuksia, ilman sielua.
Olla ihminen ilman sisältöä.
Ruumista voidaan korjata laastareilla.
Ajatuksiin ei laastareita saa, ajatuksia 
ei voi vain nollata.
Ne tulevat aina mukana.
Aina...
Kaikkialle.

Uudet burgundy housut, joita oon etsinyt iäisyyksiä!

Torstai:

Onko ihmisen mieli aina pakko oireinen?
Tapoihinsa juurtunut.. 
Vai olenko se minä? Ja onko se vika?
 Samapaikka bussissa, samat aktiviteetit tiettyinä
päivinä, tietty musiikki tiettyihin hetkiin.
Samoja asioita pelätään ja päivitellään mielessä.
  Entä kun mieli herpaantuu eikä voikkaan kuunnella juuri sitä
kappaletta jonka tahtoisi? 
Iskee hätääntyminen.
Kaikki tavasta poikkeavat nostaa hädän,
paniikin.

Ja uusi ihanan pitkä neule!

Perjantai:

Oon alkanut rakentamaan itselleni reppua.
Tehtiin herkullista broileri-pekoni-kirsikkatomaatti kastiketta ja tuorepastaa.
Pian me lähdetään Tourujoen rantaan katselemaan Valojenkaupunki valoja!
Vedän neuleet, takit, pipot, huivit ja paksut sukat jalkaan.
Ihanaa lähteä ulos syysiltaan.
Mun kullan kanssa.

Sunnuntai

Ensimmäinen viileä syysaamu yksin parvekkeella.

Viileys tuntuu vaihteeksi mukavalta iholla.

 Eilinen punaviini on vaatinut kuitenkin hienovaraisesti veronsa.

Se on jättänyt väsymyksen, kuumotuksen, sekä turvotuksen kasvoilleni.

Aurinko haluaa myös osaksi päivääni ja vilauttaa valollansa.

   

  Raivasin paikkoja ja meikkasin.

Haluan peittää jälkeni.

Näyttää, että kyllä minä pärjään.

Turvonneita silmiä ei saa puuterilla pois.

Mutta muuten olen ilmeisesti onnistunut tehtävässäni.

Kunhan saisin hymyn nousemaan taas kasvoilleni.

Pieneksi hetkeksi edes.. Vaikka se olisi vain tekohymy.

   

Tiedän, ettei minun tarvitse äidilleni ja veljelleni olla mitään muuta, kuin mitä olen.

Mutta en halua, että he huolestuvat.

En halua, että he näkevät minusta suoraan läpi.

Että he näkevät pelkoni.

Pelkoni myrskyn puhkeamisesta.

    Ehkä se on syksy, ehkä se on jokin muu.

Mutta sitä ei voi kukaan tietää, jos en tiedä itsekään.

Siksi minun on avattava suuni, saatava vastauksia kysymyksiini.

Se on liian suuri taakka kannettavaksi, odotettavaksi että se joskus ratkeaa.

Banquet

Sydän hakkaa, henki ei kulje.    

Rintakehä on lamaantunut, tunnoton, tukahtunut.

  Luulin, että olen alkanut taas pelkäämään ihmisiä,

mutta sydän hakkaa liikaa yksinkin.

Huono näkö, huono happi.. Vai ahdistaako?

  Voiko ihmistä ahdistaa joku asia alitajunnassa, 

joka pitää yllä tiheää pulssia

ilman, että minä tietäisin siitä itse?

   Pitänee hengittää, olla paikoillaan, kuunnella.

Mutta vain tämä päivä.

Huomenna tapaan naisiani.

Ja niistä naisista tulikin mieleen yläaste ja TÄMÄ !

Mun uudet rakkauskengät, H&M 29,95€

Sekä uusi kaulahuivi, 5,95€ ja korvikset 3,95€ H&M

Sniikpiikki, mun uudesta taulunmaalaus projektista.

Keskeneräinen kenkämainos, koulutyö. Ideana, että kengät on ite piirretty.

Vihdoin valmistunut mekko äidille.

Kävin kampaajalla, enkä oo täysin varma vieläkään pidänkö tuloksesta.