Se oli kyllä sellainen loma isolla ällällä!
Tuntui pitkän aikaan tosi hankalalta olla takaisin Suomessa, kun täällä ei aurinko paistakkaan, eikä voi vaan olla ja mennä, koska velvollisuudet taas kutsuivat.
Olen ollut jo jonkun aikaa hieman epäileväinen valmismatkoihin turisti kohteisiin, mutta eihän se nyt niin paha ollutkaan. Tänä päivänä, kun matkustaminen on niin helppoa, on vaikeaa löytää paikkaan jossa turisteja ei olisi. Mutta eipä niitä hirveästi kuitenkaan tuolla ollut. Ainakaan suomalaisia, joka oli onni.
Loma oli minulle niin tarpeellinen (näköjään), että sitä tulisi tehdä hieman useamminkin. Lähteä pois ja katsoa elämää ulkopuolelta. Rentoutua ja jättää kaikki tuttu, edes viikoksi.
Matkalla ympärilläni oli perhettä ja ystävä, eli ei ollut niin paljoa ihmisiä, joita kaivata Suomesta. Joten sai vain aivot heitettyä narikkaan.
Nyt kun olemme olleet reilun viikon taas Suomessa olen huomannut, että olen jättänyt vanhan -sen negatiivisen osion itsestäni Puerto Ricoon. En nyt välttämättä halua kertoa jokaista yksityiskohtaa. Mutta ennen lomaa olin melko paljon taas hukassa itseni kanssa, kun olin niin sotkeutunut oman elämäni- ja oman ajatusmaailmani aiheuttamiin solmuihin. Tavallaan jätin Pumban sanoin "takamukseni menneeseen".
Tein sen aivan huomaamatta. En tarkoituksella.
Ongelmani olikin ennen lomaa se, etten osannut mennä elämässäni eteenpäin, ilman asioiden puimista ja puntarointia; "mikä olisi järkevintä", "mistä ei koituisi loppupeleissä niin paljoa harmia".
Mutta Puerto Ricossa elämä oli hetkessä elämistä. Elimme kuin jokainen päivä olisi ollut viimeinen, koska olihan päivämme lomalla lasketut.
Onnekseni olen saanut tuotua sitä ajatusmaailmaa mukanani Suomeenkin. Melkein ensitöikseni, kun Suomeen pääsimme ja heräsin aamulla; aloin etsimään minulle ja Juhalle yhteistä kotia. Muutto on ollut koko syksyn jo aiheena, mutta olen pelännyt sitä ja jänistänyt. Se on aiheuttanut myös suurta ahdistustakin, joka on heijastunut kaikille osa-alueille elämässäni. Mutta nyt.. En jaksa miettiä sitä, tapahtuuko joku nopeasti. Tapahtuuko se hätiköidysti. En jaksa enään sairastaa asioita etukäteen.
Ihmisen elämä on tiivistetysti sarja tapahtumia, jotka aiheuttavat tunteita. Tai sarja tunteita, joista seuraa erilaisia tapahtumia. Yritin hillitä elämäni tapahtumia pitkään, jotta niitä yllättäviä tunteita ei tulisi. Mutta nyt kysyn itseltäni: miksi enää tekisin niin? Tai ylipäätään.. Miksi olen koskaan tehnyt niin? Nyt minulla on halua nähdä mitä elämä tuo tullessaan. Negatiiviset ja positiiviset. Mutta himmaamalla elämän kulkua, en saisi kokea sitä kaikkea mitä vastaan voi tulla.
Olen pitänyt itseäni jo kolmisen vuotta hyvänä tunteiden käsittelijänä, rakentavasti ajattelijana. Mutta paskat.
Miksi olisin siinä hyvä, jos olen vain juossut karkuun tapahtumia, joissa tunteita tulisi esille? Näin ollen.. Saimme keskiviikkona tietää, että yhteiseen kotiimme muutto olisi mahdollinen. Pääsemme siis isompaan ja ihanaan asuntoon. Enkä voisi olla tyytyväisempi elämäni tilanteeseen.
Olen oppinut nauttimaan eteenpäin menemisestä.
Se siitä. Lopuksi saatte kuvia
 |
| Juhan ottama |
 |
| Juhan ottama |
 |
| Juhan ottama |
Ja niin, ehkä loppuun voisin kertoa Puerto Ricosta, että se oli mielestäni mahtavan hieno paikka!
Ollaan aiemmin oltu perheen kanssa Bahia Felizissä, niin oli Puerto Ricossa kyllä enemmän näkemistä, eikä siellä tuullut läheskään niin paljoa kuin Bahia Felizissä. Sääkin oli siellä oivallinen. Yhtenä aamuna vähän jyris ukkonen ja ripsutteli sadetta, mutta se kierti kyllä sitten meren yli ja vuoren takaa ohi Puerto Ricon.
Halpaa siellä oli, ihmiset oli perus mukavia ja miehet rakastaa kaikkia.
Ruoka oli maittavaa, mutta meidän kaikkien suosikiks tais jäädä ravintola Bubbles (vai Bubble?). Siellä asiakaspalvelu oli hyvää, ei kuitenkaan liian tungettelevaa ja kaikkien suut tais sulaa siitä ruo'asta!
Puerto Rico oli myös siitä ihana, että kun meidän hotelli Miriam, oli siellä vuoren ylimpänä niin sieltä näki koko Puerto Ricon! Ja näkymä oli aina ihan yhtä mahtava, koska se kaupunki näytti niin hienolta ja niin erilaiselta aina yöllä ja päivällä. Siihen ei kyllästynyt kyllä yhtään. MMM-M!
