Olen unohtanut kaiken

Joskus on mukavaa olla luonnoton.
Että kaikki on luonnotonta. 
Mikään ei olisi niinkuin ne aina on.
Uskomatonta, olematonta.
Näemme asioita niinkuin ne on.
Näemme asioita niinkuin ne haluamme nähdä.
Joskus on hyvä nähdä suoraan myös se, mitä se ei oikeasti ole.

En usko perjantai 13 päivään.

Ompelin, enkä epäonnistunut.

Söin, enkä tukehtunut.

Silitin raudalla, enkä polttanut.

 Menin äidin luokse.

Söin, olin, rauhotuin.

Ulkoilin.

 "Kävelit pois, valo on liikaa."

 "Tiedän paikan jota ei ole.

Olen raottanut ovettoman oven,

livahtanut kuin varas aidan raosta.

Kadonnut pimeään..

 ..Haluaisin viedä sinut sinne tänä yönä.

Hiljaisina tuijottaisimme toisiamme,

kunnes aamuinen valo meidät löytäisi. 

Vaikka mikään ulkopuolella ei muuttuisi, 

silti kaikki olisi toisin.

Olisi niin loputtomasti toisin"

Pariisin Kevät-Oveton Ovi

Olin. 

Käytiin savusaunassa.

Mun kullan kanssa.

Oltiin hiljaa, 

kuunneltiin hiljaisuutta,

syksyä, luontoa.

Ps.

Oletteko joskus huomannut, kuinka ystävät ovat kuin enkeleitä.

On hieman huono mieli.. Ystävä joka yleensä on satojen kilometrien päässä, soittaa olenko kotona.

Hän tulee luokseni ja keskustelemme asiat läpi. 

Jonka jälkeen, voin vain huokaista onnesta.. 
Helpotuksesta.

Pelastuksesta.